Korealainen ihonhoitorutiini

Korealainen ihonhoitorutiini pitävää sisällään nämä vaiheet: 

  1. Meikinpoisto öljypohjaisella puhdistustuotteella 
  2. Ihon puhdistus vesipohjaisella puhdistustuotteella
  3. Kuorinta
  4. Naamio (levitettävä tai kangasnaamio eli sheet mask)
  5. Kasvovesi
  6. Seerumi, ampulli ja hoitoneste
  7. Silmänympärysvoide
  8. Kosteusvoide
  9. Yönaamiot ja huulinaamiot
  10. Aurinkovoide

Kaikkia vaiheita ei kuitenkaan ole suinkaan tarkoitus tehdä yhden rutiinin tai edes yhden päivän aikana, vaan tällä tarkoitetaan kokonaisvaltaista rutiinia jolla ihosta pidetään huolta. Tuotteita ja vaiheita sovelletaan ihon tarpeen ja tietysti oman mieltymyksen mukaan. Lue lisää korealaisesta ihonhoitorutiinista.

Korealainen ihonhoitorutiini

Korealainen ihonhoito aloitetaan osana jokapäiväisiä terveystekoja jo hyvin pienestä pitäen. Korealainen lähestyminen ihonhoitoon onkin hyvin lempeä ja pitkäjänteinen. Tärkeää on huolehtia ihon kosteutuksesta ja suojamuurin hyvinvoinnista.

Anti-age ihonhoito aloitetaan jo kauan ennen kuin ensimmäisiä ikääntymisen merkkejä edes syntyy, hellävaraisella ja pitkäjänteisellä well age -rutiinilla. Korealaisen ihonhoidon vuosisatoja vanhat, perinteikkäät hanbang -ainesosat, kuten ginseng ja riisi, ovat tärkeä osa ihon kimmoisana ja nuorekkaana pitämisessä.

Korealaisen ihonhoitorutiinin vaiheet

Opi 10-vaiheinen korealainen ihonhoitorutiini, ja löydä tuotesuosituksemme erilaisille ihotyypeille artikkelistamme.

Pääset hyvään vauhtiin K-Beauty rutiinissa jo kolmella vaiheella, mutta tästä listasta löydät jokaisen stepin kaikkiin 10 vaiheeseen:

  1. Meikinpoisto öljypohjaisella puhdistustuotteella (kaksoispuhdistuksen 1. vaihe)
  2. Ihon puhdistus vesipohjaisella puhdistustuotteella (kaksoispuhdistuksen 2. vaihe)
  3. Kuorinta
  4. Kasvovesi
  5. Kasvonaamio, joko levitettävä tai kangasnaamio eli sheet mask
  6. Hoitoneste (essence), seerumi ja ampulli (yksi tai useampi)
  7. Silmänympärysvoide
  8. Kosteusvoide
  9. Yönaamio ja huulinaamio
  10. Aurinkovoide

Kaikkia vaiheita ei ole suinkaan tarkoitus tehdä yhden rutiinin tai edes yhden päivän aikana, vaan korealaisella 10. vaiheisella ihonhoitorutiinilla tarkoitetaan kokonaisvaltaista ihon huolenpitoa viikon tai vaikka kuukauden aikana. Tuotteita ja vaiheita sovelletaan ja vaihdellaan ihon tarpeiden ja oman mieltymyksen mukaan.

Korealaisen ihonhoitorutiinin vaiheet

Saavuta hehkuva ja terve iho korealaisella ihonhoitorutiinilla; valitse omiin mieltymyksiisi ja ihosi tarpeisiin soveltuvat vaiheet. Alkuun pääset jo 3 vaiheella, tai voit ottaa käyttöön kokonaisen, maailmankuulun 10. vaiheisen K-Beauty ihonhoitorutiinin.

Suodatin:

Tuotetyyppi
0 valittu Palauta
Brändi
0 valittu Palauta
Ihotyyppi
0 valittu Palauta
Huolenaihe
0 valittu Palauta
Ominaisuudet
0 valittu Palauta
Väri
0 valittu Palauta
Ainesosat
0 valittu Palauta
Hinta
Korkein hinta on €479,00 Palauta
Alkaa
Päättyy
Saatavuus
0 valittu Palauta

1682 tuotetta

[Anua] Heartleaf 70% Daily Lotion
[Anua] Heartleaf 70% Daily Lotion
[Anua] Heartleaf 70% Daily Lotion
Jälleenmyyntihinta €18,96 Alennushinta€23,69
Osta nyt
-20%
Beauty Of Joseon Green Plum Refreshing Toner AHA BHA
Beauty Of Joseon Green Plum Refreshing Toner AHA BHA info
[Beauty of Joseon] Green Plum Refreshing Toner : AHA + BHA
Jälleenmyyntihinta €15,92 Alennushinta€19,91
Osta nyt
-20% TEAM'S PICK
[COSRX] Full Fit Propolis Light Ampoule (EXP. 15.6.2026)
[COSRX] Full Fit Propolis Light Ampoule (EXP. 15.6.2026)
[COSRX] Full Fit Propolis Light Ampoule (EXP. 15.6.2026)
Jälleenmyyntihinta €23,22 Alennushinta€33,18
Osta nyt
-30% TEAM'S PICK
[COSRX] BHA Blackhead Power Liquid
[COSRX] BHA Blackhead Power Liquid
Loppuunmyyty
[Anua] Rice 70 Intensive Moisturizing Milk
[Anua] Rice 70 Intensive Moisturizing Milk
[Anua] Rice 70 Intensive Moisturizing Milk
Jälleenmyyntihinta €20,47 Alennushinta€25,60
Osta nyt
-20%
[ETUDE] SoonJung Hydro Barrier Cream (Tube)
[ETUDE] SoonJung Hydro Barrier Cream (Tube)
[ETUDE] SoonJung Hydro Barrier Cream (Tube)
Jälleenmyyntihinta €21,99 Alennushinta€27,49
Osta nyt
-20%
Some by Mi AHA BHA PHA 30 Days Miracle Cream
Some by Mi AHA BHA PHA 30 Days Miracle Cream tuotekuva
[Some by Mi] AHA BHA PHA 30 Days Miracle Cream
Jälleenmyyntihinta €21,23 Alennushinta€26,54
Osta nyt
-20%
[COSRX] Clear Fit Master Patch (18ea)
Loppuunmyyty
[COSRX] The Vitamin C 23 Serum
[COSRX] The Vitamin C 23 Serum
[COSRX] The Vitamin C 23 Serum
Jälleenmyyntihinta €33,18
Osta nyt
Loppuunmyyty
[Mediheal] Collagen Ampoule Pad
[Mediheal] Collagen Ampoule Pad
[Mediheal] Collagen Ampoule Pad
Jälleenmyyntihinta €22,75 Alennushinta€28,44
Osta nyt
Loppuunmyyty -20%
[Round Lab] 1025 Dokdo Lotion
Round Lab 1025 Dokdo Lotion tuotekuva palkinnot
[Round Lab] 1025 Dokdo Lotion
Jälleenmyyntihinta €18,96 Alennushinta€23,69
Osta nyt
Loppuunmyyty -20%
[Klairs] Supple Preparation Unscented Toner
[Klairs] Supple Preparation Unscented Toner
[Klairs] Supple Preparation Unscented Toner
JälleenmyyntihintaMyynnissä €6,06 alkaen
Osta nyt
Loppuunmyyty Jopa -20%
[Anua] Retinol 0.3% + Niacin Renewing Serum
[Anua] Retinol 0.3% + Niacin Renewing Serum
Loppuunmyyty
About Me Rice Makgeolli Ceramide Cream
About Me Rice Makgeolli Ceramide Cream
[About Me] Rice Makgeolli Ceramide Cream
Jälleenmyyntihinta €21,99 Alennushinta€27,49
Osta nyt
-20%
[Beauty of Joseon] Red Bean Water Gel
[Beauty of Joseon] Red Bean Water Gel
[Beauty of Joseon] Red Bean Water Gel
Jälleenmyyntihinta €17,43 Alennushinta€21,80
Osta nyt
-20%
[Cosrx] Advanced Snail Radiance Dual Essence
[Cosrx] Advanced Snail Radiance Dual Essence
Loppuunmyyty
[Abib] Quick Sunstick Protection Bar (EXP. 31.3.2026)
[Abib] Quick Sunstick Protection Bar (EXP. 31.3.2026)
[Abib] Quick Sunstick Protection Bar (EXP. 31.3.2026)
Jälleenmyyntihinta €14,21 Alennushinta€28,44
Osta nyt
-50%
[Numbuzin] No.3 Super Glowing Essence Toner
[Numbuzin] No.3 Super Glowing Essence Toner
TEAM'S PICK
[Klairs] Rich Moist Soothing Cream
[Klairs] Rich Moist Soothing Cream
[Klairs] Rich Moist Soothing Cream
JälleenmyyntihintaMyynnissä €9,09 alkaen
Osta nyt
Jopa -20%
[Mediheal] Hydra Soothing Mask
[Mediheal] Hydra Soothing Mask
Loppuunmyyty
[Mediheal] Watermide Moisture Pad
[Mediheal] Watermide Moisture Pad
[Mediheal] Watermide Moisture Pad
Jälleenmyyntihinta €22,75 Alennushinta€28,44
Osta nyt
-20%
[Pyunkang Yul] Calming Mask Pack
Loppuunmyyty
[Round Lab] Birch Juice Moisturizing Mask
[Round Lab] Birch Juice Moisturizing Mask
Loppuunmyyty
[COSRX] Oil Free Ultra Moisturizing Lotion
[COSRX] Oil Free Ultra Moisturizing Lotion
[COSRX] Oil Free Ultra Moisturizing Lotion
JälleenmyyntihintaMyynnissä €5,30 alkaen
Osta nyt
Jopa -20%
[Torriden] DIVE-IN Hyaluronic Acid Cream
[Torriden] DIVE-IN Hyaluronic Acid Cream
[Torriden] DIVE-IN Hyaluronic Acid Cream
Jälleenmyyntihinta €24,26 Alennushinta€30,33
Osta nyt
-20%
[iUNIK] Beta Glucan Daily Moisture Cream
[iUNIK] Beta Glucan Daily Moisture Cream
[iUNIK] Beta Glucan Daily Moisture Cream
Jälleenmyyntihinta €15,16 Alennushinta€18,96
Osta nyt
Loppuunmyyty -20%
[Haruharu Wonder] Black Rice Hyaluronic Toner
[Haruharu Wonder] Black Rice Hyaluronic Toner
[Haruharu Wonder] Black Rice Hyaluronic Toner
JälleenmyyntihintaMyynnissä €17,77 alkaen
Osta nyt
Jopa -25%

Tuotteet korealaiseen ihonhoitorutiiniin

Opi K-Beauty ihonhoitorutiini, ja missä järjestyksessä ihonhoitotuotteet lisätään kasvoille.

Yeppon valikoimasta löydät:

Korealaiset kasvojen puhdistustuotteet tehokkaaseen mutta hellävaraiseen kaksoispuhdistukseen: puhdistusbalmit, puhdistusöljyt, meikinpoistoaineet, misellivedet ja puhdistuslaput, puhdistusvaahdot, puhdistusmaidot ja puhdistusgeelit.

Korealaiset kasvovedet, toner pad kasvovesilaput, face mist kasvosuihkeet ja kuorivat kasvovedet antamaan kasvoille ensimmäinen annos kosteutusta, ja valmistelemaan iho rutiinin seuraaville vaiheille.

Oli huolenaiheena kuiva iho, rasvainen iho, epätasainen ihonsävy, finnit tai rypyt ja juonteet, korealaiset essence -hoitonesteet, seerumit ja ampullit hoitavat ihoa tehokkaasti mutta hellävaroen.

Monelle ensimmäinen kosketuspinta korealaiseen ihonhoitoon on K beauty kasvonaamiot; sheet mask kangasnaamiot ovat maineensa veroisia, mutta älä hyviä ovat myös pois pestävät kasvonaamiot sekä yönaamiot ja huulinaamiot.

Korealainen aurinkovoide - kun kerran kokeilet, et todennäköisesti enää käytä muuta. Valittavanasi on sekä epäorgaanisia että orgaanisia, mutta myös molempien parhaat puolet yhdistäviä hybridi aurinkorasvoja kasvoille. Oma koreasta lähtöisin oleva kiireisen aamun pelastaja on sävytetty eli tone up aurinkovoide, sekä kätevä lisä käsilaukkuun puolestaan on aurinkovoidepuikko.