Korealainen ihonhoitorutiini

Korealainen ihonhoitorutiini pitävää sisällään nämä vaiheet: 

  1. Meikinpoisto öljypohjaisella puhdistustuotteella 
  2. Ihon puhdistus vesipohjaisella puhdistustuotteella
  3. Kuorinta
  4. Naamio (levitettävä tai kangasnaamio eli sheet mask)
  5. Kasvovesi
  6. Seerumi, ampulli ja hoitoneste
  7. Silmänympärysvoide
  8. Kosteusvoide
  9. Yönaamiot ja huulinaamiot
  10. Aurinkovoide

Kaikkia vaiheita ei kuitenkaan ole suinkaan tarkoitus tehdä yhden rutiinin tai edes yhden päivän aikana, vaan tällä tarkoitetaan kokonaisvaltaista rutiinia jolla ihosta pidetään huolta. Tuotteita ja vaiheita sovelletaan ihon tarpeen ja tietysti oman mieltymyksen mukaan. Lue lisää korealaisesta ihonhoitorutiinista.

Korealainen ihonhoitorutiini

Korealainen ihonhoito aloitetaan osana jokapäiväisiä terveystekoja jo hyvin pienestä pitäen. Korealainen lähestyminen ihonhoitoon onkin hyvin lempeä ja pitkäjänteinen. Tärkeää on huolehtia ihon kosteutuksesta ja suojamuurin hyvinvoinnista.

Anti-age ihonhoito aloitetaan jo kauan ennen kuin ensimmäisiä ikääntymisen merkkejä edes syntyy, hellävaraisella ja pitkäjänteisellä well age -rutiinilla. Korealaisen ihonhoidon vuosisatoja vanhat, perinteikkäät hanbang -ainesosat, kuten ginseng ja riisi, ovat tärkeä osa ihon kimmoisana ja nuorekkaana pitämisessä.

Korealaisen ihonhoitorutiinin vaiheet

Opi 10-vaiheinen korealainen ihonhoitorutiini, ja löydä tuotesuosituksemme erilaisille ihotyypeille artikkelistamme.

Pääset hyvään vauhtiin K-Beauty rutiinissa jo kolmella vaiheella, mutta tästä listasta löydät jokaisen stepin kaikkiin 10 vaiheeseen:

  1. Meikinpoisto öljypohjaisella puhdistustuotteella (kaksoispuhdistuksen 1. vaihe)
  2. Ihon puhdistus vesipohjaisella puhdistustuotteella (kaksoispuhdistuksen 2. vaihe)
  3. Kuorinta
  4. Kasvovesi
  5. Kasvonaamio, joko levitettävä tai kangasnaamio eli sheet mask
  6. Hoitoneste (essence), seerumi ja ampulli (yksi tai useampi)
  7. Silmänympärysvoide
  8. Kosteusvoide
  9. Yönaamio ja huulinaamio
  10. Aurinkovoide

Kaikkia vaiheita ei ole suinkaan tarkoitus tehdä yhden rutiinin tai edes yhden päivän aikana, vaan korealaisella 10. vaiheisella ihonhoitorutiinilla tarkoitetaan kokonaisvaltaista ihon huolenpitoa viikon tai vaikka kuukauden aikana. Tuotteita ja vaiheita sovelletaan ja vaihdellaan ihon tarpeiden ja oman mieltymyksen mukaan.

Korealaisen ihonhoitorutiinin vaiheet

Saavuta hehkuva ja terve iho korealaisella ihonhoitorutiinilla; valitse omiin mieltymyksiisi ja ihosi tarpeisiin soveltuvat vaiheet. Alkuun pääset jo 3 vaiheella, tai voit ottaa käyttöön kokonaisen, maailmankuulun 10. vaiheisen K-Beauty ihonhoitorutiinin.

Suodatin:

Tuotetyyppi
0 valittu Palauta
Brändi
0 valittu Palauta
Ihotyyppi
0 valittu Palauta
Huolenaihe
0 valittu Palauta
Ominaisuudet
0 valittu Palauta
Väri
0 valittu Palauta
Ainesosat
0 valittu Palauta
Hinta
Korkein hinta on €479,00 Palauta
Alkaa
Päättyy
Saatavuus
0 valittu Palauta

1746 tuotetta

[Goodal] Green Tangerine Vita C Dark Spot Serum
[Goodal] Green Tangerine Vita C Dark Spot Serum
Loppuunmyyty
[Ma:nyo Factory] Pure Cleansing Oil
[Ma:nyo Factory] Pure Cleansing Oil
[Ma:nyo Factory] Pure Cleansing Oil
JälleenmyyntihintaAlkaen €7,58
Osta nyt
Loppuunmyyty SOMEHITTI
Isntree Hyaluronic Acid Moist Cream Yeppo Team's Pick
Isntree Hyaluronic Acid Moist Cream info
Loppuunmyyty TEAM'S PICK
[Coxir] Ultra Hyaluronic Cleansing Oil
[Coxir] Ultra Hyaluronic Cleansing Oil
Loppuunmyyty
[Goodal] Vegan Rice Milk Moisturizing Toner
[Goodal] Vegan Rice Milk Moisturizing Toner
Loppuunmyyty
Purito From Green Cleansing Oil
Purito From Green Cleansing Oil info
[Purito] From Green Cleansing Oil
JälleenmyyntihintaAlkaen €23,69
Osta nyt
Loppuunmyyty
[Holika Holika] Aloe 99% Soothing Gel
[Holika Holika] Aloe 99% Soothing Gel
JälleenmyyntihintaAlkaen €4,74
Osta nyt
Loppuunmyyty
Banila Co Clean it Zero Cleansing Balm Original 100ml
Banila Co Clean it Zero Cleansing Balm Original tuotekuva ja koostumus
Loppuunmyyty
[Goodal] Green Tangerine Vita C Cream
Loppuunmyyty
[B_Lab] Matcha Hydrating Foam Cleanser
[B_Lab] Matcha Hydrating Foam Cleanser
Loppuunmyyty
[Purito Seoul] Wonder Releaf Centella Toner Unscented
[Purito Seoul] Wonder Releaf Centella Toner Unscented
Loppuunmyyty
[Laneige] Lip Sleeping Mask Berry
[Laneige] Lip Sleeping Mask Berry
Loppuunmyyty SOMEHITTI
[Dr. Althea] Vitamin C Boosting Serum
[Dr. Althea] Vitamin C Boosting Serum
Loppuunmyyty
[Ariul] The Perfect Tissue Plus
[Ariul] The Perfect Tissue Plus
[Ariul] The Perfect Tissue Plus
JälleenmyyntihintaAlkaen €4,74
Osta nyt
Loppuunmyyty
[Skinfood] Royal Honey Propolis Enrich Essence
[Skinfood] Royal Honey Propolis Enrich Essence
Loppuunmyyty
[Mizon] Good Bye Blemish Clear Patch (44ea)
Loppuunmyyty
[Skinfood] Carrot Carotene Calming Water Pad
[Skinfood] Carrot Carotene Calming Water Pad
Loppuunmyyty
[Goodal] Green Tangerine Vita C Eye Gel Patch
[Goodal] Green Tangerine Vita C Eye Gel Patch
Loppuunmyyty
[Ariul] Stress Relieving Micellar Lip and Eye Remover
Loppuunmyyty
[Barulab] The Clean Vegan Vitamin C Mask
Loppuunmyyty
Ongredients Skin Barrier Calming Lotion
Ongredients Skin Barrier Calming Lotion tuotekuva
Loppuunmyyty TEAM'S PICK
[Ariul] Stress Relieving Purefull Cleansing Tissue
[Ariul] Stress Relieving Purefull Cleansing Tissue
Loppuunmyyty
[Ma:nyo Factory] Bifida Biome Ampoule Toner
[Ma:nyo Factory] Bifida Biome Ampoule Toner
Loppuunmyyty
[Tocobo] Collagen Brightening Eye Gel Cream
[Tocobo] Collagen Brightening Eye Gel Cream
Loppuunmyyty
[Abib] Collagen Gel Mask Sedum Jelly
Loppuunmyyty
[A'pieu] Honey & Milk Lip Scrub
[A'pieu] Honey & Milk Lip Scrub
Loppuunmyyty
[Missha] Airy Fit Sheet Mask Honey
Loppuunmyyty
[Beauty of Joseon] Glow Charging Rice Duo
[Beauty of Joseon] Glow Charging Rice Duo toner
Loppuunmyyty
[Barulab] The Clean Vegan Peptide
Loppuunmyyty
[Isntree] Hyaluronic Acid Toner Plus
Loppuunmyyty
Isntree TW-Real Eye Cream
Isntree TW-Real Eye Cream tuotekuva
[Isntree] TW-Real Eye Cream
Jälleenmyyntihinta €20,85
Osta nyt
Loppuunmyyty
[Mixsoon] Glacier Water Hyaluronic Acid Serum
Loppuunmyyty
147 barrier kosteusvoide
147 kosteusvoiteen aineosia
[Dr. Althea] 147 Barrier Cream
Jälleenmyyntihinta €28,44
Osta nyt
Loppuunmyyty
Bbia Lip Oil Balm
Bbia Lip Oil Balm malli
[BBIA] Lip Oil Balm
Jälleenmyyntihinta €11,36
Osta nyt
Loppuunmyyty
[iUNIK] Beta-Glucan Power Moisture Serum
[iUNIK] Beta-Glucan Power Moisture Serum
Loppuunmyyty
[Coxir] Vita C Bright Eye Cream
Loppuunmyyty
Purito Dermide Cica Barrier Sleeping Pack
Purito Dermide Cica Barrier Sleeping Pack info
Loppuunmyyty
[Missha] Airy Fit Sheet Mask Pearl
Loppuunmyyty

Tuotteet korealaiseen ihonhoitorutiiniin

Opi K-Beauty ihonhoitorutiini, ja missä järjestyksessä ihonhoitotuotteet lisätään kasvoille.

Yeppon valikoimasta löydät:

Korealaiset kasvojen puhdistustuotteet tehokkaaseen mutta hellävaraiseen kaksoispuhdistukseen: puhdistusbalmit, puhdistusöljyt, meikinpoistoaineet, misellivedet ja puhdistuslaput, puhdistusvaahdot, puhdistusmaidot ja puhdistusgeelit.

Korealaiset kasvovedet, toner pad kasvovesilaput, face mist kasvosuihkeet ja kuorivat kasvovedet antamaan kasvoille ensimmäinen annos kosteutusta, ja valmistelemaan iho rutiinin seuraaville vaiheille.

Oli huolenaiheena kuiva iho, rasvainen iho, epätasainen ihonsävy, finnit tai rypyt ja juonteet, korealaiset essence -hoitonesteet, seerumit ja ampullit hoitavat ihoa tehokkaasti mutta hellävaroen.

Monelle ensimmäinen kosketuspinta korealaiseen ihonhoitoon on K beauty kasvonaamiot; sheet mask kangasnaamiot ovat maineensa veroisia, mutta älä hyviä ovat myös pois pestävät kasvonaamiot sekä yönaamiot ja huulinaamiot.

Korealainen aurinkovoide - kun kerran kokeilet, et todennäköisesti enää käytä muuta. Valittavanasi on sekä epäorgaanisia että orgaanisia, mutta myös molempien parhaat puolet yhdistäviä hybridi aurinkorasvoja kasvoille. Oma koreasta lähtöisin oleva kiireisen aamun pelastaja on sävytetty eli tone up aurinkovoide, sekä kätevä lisä käsilaukkuun puolestaan on aurinkovoidepuikko.