Korealainen ihonhoitorutiini

Korealainen ihonhoitorutiini pitävää sisällään nämä vaiheet: 

  1. Meikinpoisto öljypohjaisella puhdistustuotteella 
  2. Ihon puhdistus vesipohjaisella puhdistustuotteella
  3. Kuorinta
  4. Naamio (levitettävä tai kangasnaamio eli sheet mask)
  5. Kasvovesi
  6. Seerumi, ampulli ja hoitoneste
  7. Silmänympärysvoide
  8. Kosteusvoide
  9. Yönaamiot ja huulinaamiot
  10. Aurinkovoide

Kaikkia vaiheita ei kuitenkaan ole suinkaan tarkoitus tehdä yhden rutiinin tai edes yhden päivän aikana, vaan tällä tarkoitetaan kokonaisvaltaista rutiinia jolla ihosta pidetään huolta. Tuotteita ja vaiheita sovelletaan ihon tarpeen ja tietysti oman mieltymyksen mukaan. Lue lisää korealaisesta ihonhoitorutiinista.

Korealainen ihonhoitorutiini

Korealainen ihonhoito aloitetaan osana jokapäiväisiä terveystekoja jo hyvin pienestä pitäen. Korealainen lähestyminen ihonhoitoon onkin hyvin lempeä ja pitkäjänteinen. Tärkeää on huolehtia ihon kosteutuksesta ja suojamuurin hyvinvoinnista.

Anti-age ihonhoito aloitetaan jo kauan ennen kuin ensimmäisiä ikääntymisen merkkejä edes syntyy, hellävaraisella ja pitkäjänteisellä well age -rutiinilla. Korealaisen ihonhoidon vuosisatoja vanhat, perinteikkäät hanbang -ainesosat, kuten ginseng ja riisi, ovat tärkeä osa ihon kimmoisana ja nuorekkaana pitämisessä.

Korealaisen ihonhoitorutiinin vaiheet

Opi 10-vaiheinen korealainen ihonhoitorutiini, ja löydä tuotesuosituksemme erilaisille ihotyypeille artikkelistamme.

Pääset hyvään vauhtiin K-Beauty rutiinissa jo kolmella vaiheella, mutta tästä listasta löydät jokaisen stepin kaikkiin 10 vaiheeseen:

  1. Meikinpoisto öljypohjaisella puhdistustuotteella (kaksoispuhdistuksen 1. vaihe)
  2. Ihon puhdistus vesipohjaisella puhdistustuotteella (kaksoispuhdistuksen 2. vaihe)
  3. Kuorinta
  4. Kasvovesi
  5. Kasvonaamio, joko levitettävä tai kangasnaamio eli sheet mask
  6. Hoitoneste (essence), seerumi ja ampulli (yksi tai useampi)
  7. Silmänympärysvoide
  8. Kosteusvoide
  9. Yönaamio ja huulinaamio
  10. Aurinkovoide

Kaikkia vaiheita ei ole suinkaan tarkoitus tehdä yhden rutiinin tai edes yhden päivän aikana, vaan korealaisella 10. vaiheisella ihonhoitorutiinilla tarkoitetaan kokonaisvaltaista ihon huolenpitoa viikon tai vaikka kuukauden aikana. Tuotteita ja vaiheita sovelletaan ja vaihdellaan ihon tarpeiden ja oman mieltymyksen mukaan.

Korealaisen ihonhoitorutiinin vaiheet

Saavuta hehkuva ja terve iho korealaisella ihonhoitorutiinilla; valitse omiin mieltymyksiisi ja ihosi tarpeisiin soveltuvat vaiheet. Alkuun pääset jo 3 vaiheella, tai voit ottaa käyttöön kokonaisen, maailmankuulun 10. vaiheisen K-Beauty ihonhoitorutiinin.

Suodatin:

Tuotetyyppi
0 valittu Palauta
Brändi
0 valittu Palauta
Ihotyyppi
0 valittu Palauta
Huolenaihe
0 valittu Palauta
Ominaisuudet
0 valittu Palauta
Väri
0 valittu Palauta
Ainesosat
0 valittu Palauta
Hinta
Korkein hinta on €479,00 Palauta
Alkaa
Päättyy
Saatavuus
0 valittu Palauta

1747 tuotetta

Manyo Factory Panthetoin Cream
Manyo Factory Panthetoin Cream tuotekuva
Loppuunmyyty TEAM'S PICK
[Kaine] Caffetinal Cream
[Kaine] Caffetinal Cream
[Kaine] Caffetinal Cream
Jälleenmyyntihinta €24,64
Osta nyt
UUTUUS
[Kocostar] Waffle Mask Kit (3pcs)
[Kocostar] Waffle Mask Kit (3pcs)
Loppuunmyyty
NOBE Superfood Skincare Oat Wonder® Nourishing Face Oil
NOBE Superfood Skincare Oat Wonder® Nourishing Face Oil
Loppuunmyyty
Skinfood Lemon Dill Butter Food Mask
Skinfood Lemon Dill Butter Food Mask
Loppuunmyyty
Ongredients Deep Foaming Cleanser
Ongredients Deep Foaming Cleanser koostumus
Loppuunmyyty
[Skinfood] Avocado & Sugar Lip Scrub
[Skinfood] Avocado & Sugar Lip Scrub
[Skinfood] Avocado & Sugar Lip Scrub
Jälleenmyyntihinta €7,10 Alennushinta€9,47
Osta nyt
-25%
Manyo Factory Panthetoin Enriched Balm
Manyo Factory Panthetoin Enriched Balm tuotekuva
Loppuunmyyty
[Kocostar] Vitamin Sheet Mask (EXP. 31.5.2026)
[Kocostar] Vitamin Sheet Mask (EXP. 31.5.2026)
Jälleenmyyntihinta €1,13 Alennushinta€2,83
Osta nyt
Loppuunmyyty -60%
[The Saem] Natural Lemon Mask Sheet
Loppuunmyyty
[Make P:rem] UV Defense Me Calming Sun Stick (EXP. 15.4.2026)
[Make P:rem] UV Defense Me Calming Sun Stick (EXP. 15.4.2026)
[Make P:rem] UV Defense Me Calming Sun Stick (EXP. 15.4.2026)
Jälleenmyyntihinta €16,59 Alennushinta€33,18
Osta nyt
Loppuunmyyty -50%
[d'Alba] Vita Toning Capsule Serum
[d'Alba] Vita Toning Capsule Serum
UUTUUS
[VT Cosmetics] Glucamune Cream
[VT Cosmetics] Glucamune Cream
[VT Cosmetics] Glucamune Cream
Jälleenmyyntihinta €26,54
Osta nyt
UUTUUS
[KIKU-MASAMUNE] Sake Cream
[KIKU-MASAMUNE] Sake Cream
Jälleenmyyntihinta €15,16
Osta nyt
[About Me] Glycine Soybean Core Serum
[About Me] Glycine Soybean Core Serum
UUTUUS
Ongredients AC Balancing Serum
Ongredients AC Balancing Serum tuotekuva
Loppuunmyyty
[Rovectin] Intense Glow Oil
[Rovectin] Intense Glow Oil
[Rovectin] Intense Glow Oil
Jälleenmyyntihinta €27,49
Osta nyt
UUTUUS
[Hada Labo] Lotion No.1 Super Hydrator
[Hada Labo] Lotion No.1 Super Hydrator
[Hada Labo] Lotion No.1 Super Hydrator
Jälleenmyyntihinta €18,96 Alennushinta€23,69
Osta nyt
-20%
Ondo Beauty 36.5 Ceramides & Cica Protective Sun Cream
Ondo Beauty 36.5 Ceramides & Cica Protective Sun Cream tekstuuri
Loppuunmyyty -50%
[d'Alba] White Vita Toning Serum Toner
[d'Alba] White Vita Toning Serum Toner
UUTUUS
[d'Alba] Vita Toning Capsule Cream
[d'Alba] Vita Toning Capsule Cream
UUTUUS
[Huxley] Body Oil; Moroccan Gardener
Loppuunmyyty
[ETUDE] Sunprise Mild Airy Finish Sun Milk
[ETUDE] Sunprise Mild Airy Finish Sun Milk
TEAM'S PICK
[Klairs] Supple Preparation All-Over Lotion
[Klairs] Supple Preparation All-Over Lotion
Loppuunmyyty

Tuotteet korealaiseen ihonhoitorutiiniin

Opi K-Beauty ihonhoitorutiini, ja missä järjestyksessä ihonhoitotuotteet lisätään kasvoille.

Yeppon valikoimasta löydät:

Korealaiset kasvojen puhdistustuotteet tehokkaaseen mutta hellävaraiseen kaksoispuhdistukseen: puhdistusbalmit, puhdistusöljyt, meikinpoistoaineet, misellivedet ja puhdistuslaput, puhdistusvaahdot, puhdistusmaidot ja puhdistusgeelit.

Korealaiset kasvovedet, toner pad kasvovesilaput, face mist kasvosuihkeet ja kuorivat kasvovedet antamaan kasvoille ensimmäinen annos kosteutusta, ja valmistelemaan iho rutiinin seuraaville vaiheille.

Oli huolenaiheena kuiva iho, rasvainen iho, epätasainen ihonsävy, finnit tai rypyt ja juonteet, korealaiset essence -hoitonesteet, seerumit ja ampullit hoitavat ihoa tehokkaasti mutta hellävaroen.

Monelle ensimmäinen kosketuspinta korealaiseen ihonhoitoon on K beauty kasvonaamiot; sheet mask kangasnaamiot ovat maineensa veroisia, mutta älä hyviä ovat myös pois pestävät kasvonaamiot sekä yönaamiot ja huulinaamiot.

Korealainen aurinkovoide - kun kerran kokeilet, et todennäköisesti enää käytä muuta. Valittavanasi on sekä epäorgaanisia että orgaanisia, mutta myös molempien parhaat puolet yhdistäviä hybridi aurinkorasvoja kasvoille. Oma koreasta lähtöisin oleva kiireisen aamun pelastaja on sävytetty eli tone up aurinkovoide, sekä kätevä lisä käsilaukkuun puolestaan on aurinkovoidepuikko.